Jostain syystä Pride-kulkue on jäänyt muutamana viime vuonna väliin, mutta tällä kertaa lakivalikunnan viimeviikkoinen perseily, ihana aurinkoinen sää ja kaikki mukana menossa olevat tutut tekivät paikalle ilmaantumisesta itsestäänselvää.
Niinpä lauantaina suunnattiin Senaatintorille. Poikaystävä oli kuvaamassa Amnestyn blokkia ja itse liityin puolueen porukkaan. Paikalla oli niin älyttömän paljon väkeä, että jouduimme odottamaan reilut puoli tuntia kulkueen alusta ennen kuin pääsimme edes liikkeelle kohti Koffin puistoa.
Yli 20 000 ihmistä oli yli kaksinkertaisesti enemmän, kuin viime vuonna kulkueessa. Ihan uskomattoman hienoa, miten niin moni on kokenut tärkeäksi lähteä kadulle tärkeän asian puolesta. Varsinkin, kun suomalaiset yleensä eivät lähde osoittamaan mieltään juuri mistään suurina massoina.
Mitä minä enimmäkseen heterona itseäni pitävä tyyppi koen Prideen osallistumisellani sitten saavuttavani? Sen lisäksi, että pidän yhdenvertaisuuttaa ja esimerkiksi tasa-arvoisen avioliittolain ihmisoikeusaspektia todella merkittävänä, ovat syyt isolta osin puhtaasti henkilökohtaiset.
Minulla on monia sellaisia ystäviä, joita asia koskettaa heidän jokapäiväisessä elämässään. Sellaisia ihmisiä, joiden en halua joutuvan kokemaan syrintää missään tilanteissa. Sellaisia ihmisiä, joiden häihin haluan mahdollisimman pian saada kutsun. (Nimenomaan häihin, enkä mihinkään hemmetin parisuhteen rekisteröintijuhliin. Autoja rekisteröidään, ei parisuhteita!)
Pride on tapahtumana aivan mahtava, niin paljon iloa ja värejä, avarakatseisuutta ja ymmärrystä, rakkautta ja rohkeutta olla juuri oma itsensä muiden mielipiteistä välittämättä. Asennetta, josta jokainen seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta voisi ottaa opikseen.
// Helsinki Pride last saturday, more than 20 000 people marching for the equal right to love.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti