Painovoimaa vastaan

Kävinpä viikonloppuna laskuvarjohyppäämässä ja se oli lyhyesti sanottuna siisteintä ikinä!

Ilmailua harrastava paras kaverini on pitkään yrittänyt houkutella meikäläistä laskuvarjohyppäämään.    Rakastan korkeita paikkoja ja kunnon adrenaliiniryöppyjä tuottavia lajeja ei ole viime aikoina tullut harrastettua, joten ajatus houkutteli. Kun syntymäpäivät vielä lihottivat sopivasti lompakkoa, varasin hypyn ja lauantai-aamusta suuntasin  Malmin lentokentälle.

Etukäteen luulin jännittäväni paljon enemmän, mutta tandem-hyppy oli lopulta aika vain ja ainoastaan kiva kokemus. Lentokoneen noustessa keskityin lähinnä maisemien katseluun ja kun sitten tuli aika hypätä ulos koneesta kaikki meni tosi nopeasti. Vapaan pudotuksen tunnetta en edes yritä kuvailla, uskomattoman mahtavaa. Melkein puoli minuuttia täysiä alas taivaalta, niiiiiiin järjettömän siistiä.

Varjon varassa kaartelukin oli ihanaa. Aurinko paistoi ja Helsinki oli ilmasta niin kaunis. Jos olisin enemmän rahoissani, marssisin saman tien laskuvarjohyppykurssille, vielä siistimpäähän tuo varmaan olisi, jos olisi koko ajan vastuussa itse itsestään, eikä vain turistina mukana keikkumassa. Virnuilin seuraavat loppupäivän naama hangonkeksinä, oli kyllä kiistatta vuoden makein juttu.

// Skydiving,  definitely the most coolest thing I've done this year. It was simply awesome!

Ollaanko tämä kesä näin

Viikonloppu meni maalla lorvaillessa, mummon syntymäpäivät, kasa serkkuja ja sukulaistätejä, perusmeininki. Kermakakkuöverit ja iki-ihana kissanpentu kruunasivat kelpo viikonlopun. (Teki mieli pakata pieni suloinen karvapallero mukaani Tampereelle, mutta maltoin sitten kuitenkin jättää sen maalle, olenhan loppupeleissä kuitenkin enemmän koiraihmisiä.)

Lauantai-iltana laiturinnokassa istuessani kesä-idylli oli aika täydellinen. Lyhyt juoksulenkki, sauna ja järvi, kyllä rentoutti. Tykkään olla mummolassa, siellä kaikki pysyy aina ennallaan. Sellaisessa aavistuksen nostalgisessa ja äärimmäisen huolettomassa lapsuuden kesät -mielentilassa on hyvä olla, asiat ovat yksinkertaisia ja kevyitä eikä mitään jaksa murehtia liikaa.

Toisaalta maalla huomaa myös, ettei minusta olisi kokopäiväisesti tuollaiseen arkeen. Vaikkei sukuni mitenkään erityisen konservatiivinen olekaan, ei modernin itsenäisen naisen aatemaailmaani mahdu tietynlaiset perinteiset tavat ja asenteet, joita tuossa porukassa paistaa läpi. Varsinkin, kun puolet suvustani on päättänyt lisääntyä samaan aikaan, on vauva-perhe-lässytilään määrä vähän ahdistava.

Mutta joo, myöhästyneistä junista huolimatta palasin eilen illalla Tampereelle ja maanantai on kulunut toimistolla matelevan hitaasti. Kohta pääsen kotiin, ja seuraavaksi aion karata puistoon loikoilemaan.

PS: Voi Flow Festival, mitä menit tekemään. Sinne katoavat taas meikämimmin roposet, sillä Manic Street Preachers nyt vain yksinkertaisesti on pakko päästä näkemään.

PPS: Tatuointini oli poimittu Buzzfeedin listalle. Onneksi on sentään "incredible tattoos" eikä mikään "most horrible tattoos" -juttu.

// Weekend on at my grandparents place. Oh, how I wished to take the cutest little kitten with me to the city...

The fault in our stars

Kirjojen pariin on tullut palattua ja mikä olisikaan pehmeämpi alku, kuin hypetetty teiniromaani. Niinpä nappasin juhannuslukemiseksi mökkireissua varten rautatieaseman kirjakaupasta mukaan John Greenen The fault in our stars -kirjan.

Nyt-liite tituleerasi teoksen pohjalta tehdyn elokuvan vuoden nyyhkyleffaksi. Kirja kyllä herkisti, mutta taidan silti kutsua syöpää sairastavista nuorista kertovaa kirjaa kevyeksi luettavaksi. Vaikka päähenkilöt Hazel ja Augustus ovat kuolemansairaita, on dialogi nokkelaa ja huumori mustaa.

Pidän siitä, että syöpä-nuoria ei glorifioida mystisiksi sankareiksi, jotka taistelevat kunniakkaasti loppuun asti. Kirjassa syöpä ole ainoa asia, joka määrittää päähenkilöiden persoonallisuutta. Kipua ja kärsimystä kirjassa ei ole mitenkään siloteltu, mutta niillä ei myöskään mässäillä. Sairaus on koko ajan olemassa taustalla, vaikka sitä ei koko aikaa alleviivata.

Hahmot, niin Hazel ja Augustus kuin kaikki sivuhenkilöt ovat niin elävän tuntuisia, että välillä unohtuu, että he ovat kaikki fiktiivisiä henkilöitä. Hysteeriset vanhemmat, juoppo kirjailija, tukiryhmän uskonnollinen ohjaaja, jokaisella sivuhenkilöllä on oma merkityksensä tarinassa.

Joissakin kirjoissa on aivan yhdentekevää, mitä päähenkilöille lopulta käy. Tässä kirjassa Hazeliin ja Augustukseen kiintyy todella ja heidän vaikeuksiaan on hetkittäin vaikea lukea, niin paljon toivoin sympaattisten hahmojen parasta. Juuri hahmojen erinomaisuus tekee tästä kirjasta paljon suuremman, kuin vain hypetetyn teiniromaanin.

Luin TFIOSin alkuperäiskielellä englanniksi. Suosittelen samaa muillekin, jos kielitaito vain riittää. Greenen kielenkäyttö on taidokasta ja sanavalinnat niin osuvia, että kääntäjällä ei varmasti ole helppoa.

Samanniminen elokuva saa ensi-iltansa parin viikon sisään. Nyt kun olen kuvitellut hahmot ja tarinan lukiessani mieleeni, en ole varma, haluanko nähdä elokuvaversiota. Ehkä joskus muutaman kuukauden päästä, kun yksityiskohdat eivät enää ole niin kirkkaina mielessä.

// Yeah, I read TFIOS too. And loved it, of course.

Rakkaus kuuluu kaikille - Helsinki Pride 2014

Jostain syystä Pride-kulkue on jäänyt muutamana viime vuonna väliin, mutta tällä kertaa lakivalikunnan viimeviikkoinen perseily, ihana aurinkoinen sää ja kaikki mukana menossa olevat tutut tekivät paikalle ilmaantumisesta itsestäänselvää.

Niinpä lauantaina suunnattiin Senaatintorille. Poikaystävä oli kuvaamassa Amnestyn blokkia ja itse liityin puolueen porukkaan. Paikalla oli niin älyttömän paljon väkeä, että jouduimme odottamaan reilut puoli tuntia kulkueen alusta ennen kuin pääsimme edes liikkeelle kohti Koffin puistoa.

Yli 20 000 ihmistä oli yli kaksinkertaisesti enemmän, kuin viime vuonna kulkueessa. Ihan uskomattoman hienoa, miten niin moni on kokenut tärkeäksi lähteä kadulle tärkeän asian puolesta. Varsinkin, kun suomalaiset yleensä eivät lähde osoittamaan mieltään juuri mistään suurina massoina.

Mitä minä enimmäkseen heterona itseäni pitävä tyyppi koen Prideen osallistumisellani sitten saavuttavani? Sen lisäksi, että pidän yhdenvertaisuuttaa ja esimerkiksi tasa-arvoisen avioliittolain ihmisoikeusaspektia todella merkittävänä, ovat syyt isolta osin puhtaasti henkilökohtaiset.

Minulla on monia sellaisia ystäviä, joita asia koskettaa heidän jokapäiväisessä elämässään. Sellaisia ihmisiä, joiden en halua joutuvan kokemaan syrintää missään tilanteissa. Sellaisia ihmisiä, joiden häihin haluan mahdollisimman pian saada kutsun. (Nimenomaan häihin, enkä mihinkään hemmetin parisuhteen rekisteröintijuhliin. Autoja rekisteröidään, ei parisuhteita!)

Pride on tapahtumana aivan mahtava, niin paljon iloa ja värejä, avarakatseisuutta ja ymmärrystä, rakkautta ja rohkeutta olla juuri oma itsensä muiden mielipiteistä välittämättä. Asennetta, josta jokainen seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta voisi ottaa opikseen.

// Helsinki Pride last saturday, more than 20 000 people marching for the equal right to love.

Hei heinäkuu

Kesäkuu, minne menit? Tule takaisin! (Mielellään lämpimämpänä, kiitos!)

Olen ollut uppoutuneena kahdeksasta-neljään -arkeen jo pari kuukautta ja vieläkään ei ota sujuakseen. En ymmärrä, sillä viime kesänä rytmissä pysyminen tuntui jotenkin paljon kevyemmältä. Viikonloppuisin tulee huideltua ympäri Suomea, kun arkisin ei tunnu saavan töiden lisäksi tehtyä yhtään mitään. Tämän seurauksena alkuviikot menevät lähinnä univeloista toipumiseen...

Noh, se siitä pakollisesta kitinästä, elämä on kuitenkin kohdellut muutoin mukavasti. Tässä jokunen otos siitä, mitä viime aikoina on tullut tehtyä:

Täytin vuosia ennen juhannusta ja syntymäpäiväni kunniaksi Olavi Uusivirta tuli Tampereelle soittamaan. (Asialla saattoi toki myös olla vähän jotain tekemistä Radio Novan kesäkiertueen kanssa... Ihan vähän.)

Juhannuksena lähdettiin mökille. Koira ja kummityttö kirmasivat pitkin pihaa, poltettiin kokkoa ja pää tyhjeni mukavasti. En ole mitenkään suuri mökkeilyn ystävä, mutta pitäähän sielläkin kerran kesässä käydä ja mikä siinä hyvässä seurassa ollessa.

Kävin pitkästä aikaa kirjastossa. En ole varmaan viimeiseen pariin vuoteen lukenut niin paljon kaunokirjallisuutta, kuin viimeisenä parina viikkona. On aivan ihanaa, kun pitkän lukemattoman jakson jälkeen sitä löytää itsensä sellaisten kirjojen parista, joita ei malta laskea käsistään. Kirjaesittelyitä on tännekin tulossa myöhemmin ja muutenkin postausideoita on vaikka millä mitoin, vielä kun ehtisi ja jaksaisi niitä toteuttaa... : )

// Life lately. I had my 21st birthday, spend midsummer at our cottage and visited the library after a really long time.