maanantai 31. maaliskuuta 2014

Ravintolavinkki Tampereelle: Roast

Eilen äitini ja siskoni olivat luonani kyläilemässä. Ilmainen ruoka on opiskelijalle aina luksusta, joten raahasin koko porukan innolla ihan kotikulmillani Tammelassa sijaitsevaan ravintola Roastiin. Opiskelijabudjetilla paikka on jäänyt testaamatta, vaikka se onkin kiinnostanut kovasti.
En joutunut pettymään, Roast oli mitä mainioin ruokapaikka. Tila on mukavan kokoinen, ei liian pieni, eikä liian suuri. Palvelu ystävällistä ja tunnelma mukava: vähän perusmättölää tyylikäämpää, mutta ei lainkaan liian fiiniä.

Listalla ties mitä herkkuja. Jäi sellainen kuva, että piipertelyn sijaan Roastista saa hyvistä raaka-aineista tehtyä kunnon ruokaa. Pihviosasto oli vaikuttava, mutta se ei näin vegenä pahemmin mieltä lämmitä. Kasvisvaihtoehtoja kuitenkin oli tarjolla useampi niitäkin, itse kokeilin tofu-halloumiburgeria.
Lauantain illanistujaisissa kumoamani viinipullo muistutteli vähän itsestään, joten tuhti purilainen ja rapsakat ranskalaiset osoittutuivat hyväksi valinnaksi. Isot tofuköntit jäävät monesti vähän mauttomiksi sisältä, mutta Roastissa tofu oli maustettu minun makuuni juuri sopivasti, samoin hampurilaisen välissä ollut kastike sopi kuvioon hyvin.

Kateellisena tutkailin myös mutsin lautasta, halloumisalaatti näytti nimittäin sekin tosi hyvältä. Ja eivät ne hinnatkaan lopulta mitenkään päätähuimaavat olleet: alle parikymppiä per naama riitti.

Rouhea Ravintola Roast, Tammelan puistokatu 34, Tampere

// My mum and sister visited me, which naturally meant free food for the poor student!

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Viherpeukalo vauhdissa

Eipä tullutkaan viikkokoostetta maanantaina, vaan postaus yrittiviljelmästäni keskiviikkona. Sellaista se on.

Innostuin tosiaan viikonloppuna viherpeukaloimaan. Vanha peltiruukku ja pari säilyketölkkiä täyteen multaa ja siemenet päälle. Jo parissa päivässä vesikrassi on kasvanut huimasti ja näkyypä muissakin ruukuissa kasvun merkkejä. Kasvamassa on ruohosipulia ja basilikaa krassin lisäksi, en malta odottaa, että pääsen lisäilemaan näitä ruokiini.
Eilen viipotin vihreiden uusien illassa esittelemässä yhditystämme. Virallisen osuuden jälkeen juutuimme vielä 931:een vaihtamaan kuulumisia, väittelemään eläinoikeuksista ja pelaamaan kivaa papu-korttipeliä viinilasin kera.

Tänään aloitin aamun työhaastattelulla. Kyllä tuntui hyvältä, kun viime kesän duunipaikkani oli niin hyvä referenssi hakemaani pestiin, ettei haastattelija edes kysellyt juuri mitään. Perjantaina vielä toinen kierros ja jos tässä käy hyvin, olisi kesäksi kaksi erittäin hyvää työpaikkaa plakkarissa.

PS: Juttuni Andy Warhol -näyttelystä on nyt ulkona Rönsyssä!

// Planted some herbs and went to a job interview.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

On niin helppoo olla onnellinen

Taisipa eräs Uusivirta tietää, mistä lauloi. Sillä eipä siihen paljoa vaadittu, että hymy juuttui kasvoilleni ja aivot muuttuivat ihan vain elämisen ihanuudesta hattaraisiksi. 
Minun onnellisuuttani ovat tällä viikolla edesauttaneet muun muassa täydellisen työpaikan saaminen, parhaustyyppi luonani käymässä sekä kotibileet, joissa tarjoiltiin kiljuboolia ja tanssittiin Prodigyn tahtiin. Kotibileet ovat kyllä parasta ikinä, voittavat perus-baarireissut mennen tullen.

Olen kyllä onnekas, kun tuollaiset tyypit ovat sattuneet tielleni. Ihanaa illanjatkoa, palataan fiksummalla viikkokoosteella huomenissa!

// Happiness is easy. Lots of dancing and kisses, and that's about it.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Säilyketölkit ja muita legendaarisia teoksia

Taidetäti-vaihe jäi näköjään vähän päälle, sillä eilen kipaisin Sara Hildénin taidemuseoon tsekkaamaan Andy Warhol - An American Story -näyttelyn. Mainiota tekemistä vapaapäivälle.
Näyttely oli ihan hyvä, suosittelen käymään. Kuten aiemmassa taide-fiilistelypostauksessani totesin, on näyttelyissä käyminen jotenkin virkistävää ja innostavaa. Omat odotukseni Warholin suhteen olivat kuitenkin niin kohtuuttoman korkealla, että eivät ne ihan täysin täyttyneen. Kokemus ei ollut ihan niin järisyttävä, kuin olin toivonut.

Koska olen luvannut kirjoittaa näyttelystä yhden artikkelin, en viitsi tässä kertoa sen enempää. Palataan asiaan, kunhan juttu on ulkona!

(Näyttely jatkuu 28.5. asti, lue museon sivuilta lisää.)

// Andy Warhol -exhibition in the Sara Hildén Art Museum here in Tampere was pretty good, but not as good as I expected.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Juna vapisee jalkojen alla

Tiistai, tuo uusi maanantai. Nihkeä aamu, päivällä hyppäsin Tampereen-junaan, kipaisin työhaastattelussa ja illalla näin vielä kavereitakin. Onneksi huomenna on vapaapäivä, aikaa saada hommat Tampereella järjestykseen ja keskeneräisiä asioita hoidettua.
Helsingissä ollessa tulee aina sellainen olo, että haluaisi asua siellä. Istua aamusella leppoisasti ratikassa, lähteä parhaan ystävän kanssa yksille tuosta vain kävellen Kallioon, kiertää koiran kanssa Töölönlahtea ja herätä bussin kolisteluun ikkunan alla.

Kyllähän minä Tampereellakin viihdyn, aina vaan paremmin ja paremmin. Varsinkin silloin, kun on kaupungissa pitkään yhtäjaksoisesti, on siitä helppo pitää. Istuskelu lempikuppilassa, tuttu lenkkireitti, yliopistolla lorvailu, opiskelijameininki... Ei valittamista. Toisaalta taas, mitä enemmän Stadissa käy, sitä vähemmän sieltä tahtoisi lähteä pois.

Tuntuu, että minua vaivannut nyt kevät-stressi-ahdistus on vähitellen helpottamassa. Pari viikkoa kaikki oli ihan sekaisin ja epäselvää, rutiineja rakastavalle kontrollifriikille vähän vaikeaa. Nyt kuitenkin odotan jo kesää, takatalvesta huolimatta. Oloni on kepeämpi, inspiroitunut ja innostunut, sellainen, kuin haluankin olla.

// Helsinki, I love you.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Sunnuntain sekalaiset, viikko 11

Sunnuntain kuvakooste taas kerran maanantain puolella, hups. Eilinen koulutuspäivä vei kaiken virran ja tänäänkin olen jo ehtinyt käymään toimistolla hommissa ja lounastamassa äitini kanssa, tehokas aamupäivä.
Kevään ensimmäinen aurinkolasipäivä, Ray Banit ovat vuodesta toiseen parhaat. // Päiväviinillä eurovaalityöryhmän kokouksen jälkeen. // Aamukahvi vauhdissa matkalla yliopistolle. // Valokuvaushommia.
Designmuseossa, Marimekon raitapaidassa liikeellä. // Jos joskus hankin auton, on sen ehdottomasti oltava Kupla-volkkari. // Kierrettiin koiran kanssa Töölönlahti sunnuntaiaamuna.

// Snapshots from the last week.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Muina taidetäteinä tässä näin

Kun lähdin Tampereelta perjantaina, oli trenssitakissa tuskastuttavan kuuma ja aurinko paistoi ihanasti. Kun tänään heräsin Helsingissä, oli loskapaska peittänyt maan.

Noh, päivä on kuitenkin ollut mitä mainioin, säästä huolimatta. Lähdimme kiertämään taidegallerioita ja se osoittautui loistoideaksi. Gallerioiden kiertämisestä tulee hyvälle, luovalle tuulelle ja ilmaisten pikkugallerioiden kiertäminen on halpa tapa viettää aikaa.
Valokuvagalleria Hippolytessä (kuvassa vasemmalla) oli esillä Heikki Hautalan piirustuksia ja maalauksia sekä Alisa Javitsin video- ja valokuvainstallaatio. Ilmaiseen pikkugalleriaan sisäpihalle piiloutuneena oli vähän vaikea löytää (osoite on Yrjönkatu 8-10), mutta itse teoksista pidin kovasti.

Matka jatkui Helsinki Contemporaryyn (oikeanpuoleinen kuva). Esillä oli berliiniläisen Stephanie Gutheilin maalauksia.  Tyylistä tuli mieleen vähän vinksahtaneet lastenkirjojen kuvitukset. Paikka on myös tilana aivan upea, rakastan paljaaksi jätettyjä tiiliseiniä. Ilmaista lystiä tämäkin, suosittelen piipahtamaan osoitteessa Bulevardi 10.
Lisäksi piipahdimme Designmuseossa, jossa oli vaatesuunnittelija Henrik Vibskovin näyttely. Sisäänpääsy opiskelijakortilla vain 5€, ei paha! Vaatteita oli esillä jonkin verran, ja vielä enemmän näytöslavasteina käytettyjä kuvataide-installaatioita. Värikästä ja persoonallista, vähän outoakin, mutta ehdottomasti kiehtovaa.

// Me and my boyfriend went to a couple of art galleries in Helsinki today. So inspiring!

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Sunnuntain sekalaiset, viikko 10

Eilinen meni Helsingissä kokoustaessa, joten viikkokooste tulee vasta nyt maanantain puolella.

Fillkari-viikko oli kiva, mutta kiireinen. Lipunmyyntivuorojen ja muiden kiireiden takia ehdin itse käymään vain kahdessa näytöksessä, Koirat-sarja ihastutti ja Malakias-animaatiot olivat outoudessaan hyviä nekin. Vähän kyllä harmittaa, että aikatauluuni ei mahtunut enempää leffoja.
Takatalvi yritti pelotella, mutta luovutti onneksi nopeasti. // Plevnassa lippuja myymässä, olipa muuten harvinaisen hyvä hiuspäivä tuolloin. // Matkalla Niagaraan. // Filkkarien ruokalipuilla pääsin testaamaan ankean ja aution Foodstationin wokkimestaa, ei oikein vakuuttanut... // 931 ja pakollinen peilikuva. // Lauantain tunnelmia lipunmyynnistä.

Lauantai-iltana hyppäsin junaan ja suuntaisin Helsinkiin, eilen illalla myöhään palasin takaisin Tampereelle. Tänään olen jo ehtinyt tenttimään aamusta, kohta pitää suunnata luennolle.

// Last week in pictures. Tampere Film Festival -stuff mostly and a quick visit to Helsinki.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Tampere Film Festival

Filkkarit ovat täällä!

Viime vuonna kävin katsomassa pari näytöstä ja ihastuin festarien tunnelmaan kovin. Tänä vuonna ilmoittauduinkin talkoolaiseksi, joten lipunmyynnissä vierähtää pari työvuoroa. Loppuajan ajattelin viettää tiiviisti leffoja katsellen.
130306A
// Tampere Film Festival is here! I'm volunteering at the ticket sales, but also hoping to see as many fancy films as possible.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Appelsiini-fetasalaatti

Näin maaliskuun alussa lienee hyvä hetki ottaa tilannekatsausta uudenvuoden lupauksiin. Erityisesti siihen, jossa vakuutin pitäväni kropastani parempaa huolta.

Seinäkiipeilyn aktiivisemman harrastamisen lisäksi yllätin itsenikin, kun eksyin sunnuntaina lenkkipolulle. Ei se mitenkään erityisen kivaa ollut, mutta ei aivan niin kamalaakaan, kuin talven jälkeen rapakuntoisena oletin. Saatan kiskoa tuskaisesti hankaavat lenkkarit toistekin jalkaani. (Rikas nainen jos olisin, niin uudet, paremmat tossut ostaisin. Vaan en ole...)

Safkapuolella sen sijaan alkuvuosi on mennyt lähinnä suolaista, rasvaista ja sokerista mussuttaen. Kevyen skarppauksen paikka, sanoisin. On vaan niin pirun masentavaa, kun tuoreet kasvikset ja muut hyvät, terveelliset jutut ovat niin paljon kalliimpia, kuin teollinen, E-koodein kyllästetty muhju. Sijoittaminen salaattiin suklaalevyn sijaan tuntuu toisinaan ylivoimaiselta.

Viikonlopun herkuttelun jälkeen mieleni jotakin raikkaampaa. Kokosin kasaan ruokaisan salaatin, joka osoittautui ihan onnistuneeksi kokeiluksi.
140304A 140304B
Appelsiini-fetasalaatti
2 annosta

appelsiini
herkkusieniä
kikherneitä
fetaa
salaattia
kurkkua, avokadoa yms.
valkosipulinkynsi
oliiviöljyä

Kuumenna öljyä pannulla ja pilko valkosipuli todella pieneksi. Huuhtele käyttövalmiit kikherneet lävikössä ja paista niitä valkosipulin ja paloiteltujen herkkusienten kanssa, kunnes sienet pehmenevät. Revi salaattia vuoan pohjalle, lisää kurkkua yms. vihreitä halutessasi. Kuori appelsiini ja irroita kuoret ja kalvot viipaleista. Applesiinin mehua kannattaa puristaa salaatin sekaan kosteutta tuomaan. Murustele fetaa joukkoon ja sekoita.

// After eating junk food during the weekend, I felt like having something fresh and light for the lunch today. This simple salad with feta, mushrooms and orange turned out good.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Sunnuntain sekalaiset, viikko 9

Viime viikon kuvakooste jäi välistä, mutta tässä muutama otos parin viikon ajalta. Puhelimeni on vähän kenkkuillut, kun sen muisti oli täynnä. Kuvien tyhjennys koneelle onneksi auttoi.
Koiraa väsytti. // Pikkusiskoni teki minulle hienon suklaalevy-penaalin. // Kävin taas seinäkiipeilemässä, kuvassa kaverini Maiju. On muuten ihan paras laji! // Ystäväni Sara kävi kyläilemässä. // Aamiaiskiivi.

// Photos from the past two week.