keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuoden vaihtuessa

Alkaa olla loppusuoralla, vuosi 2014. Ihan kelpo vuosi. Paljon iloa ja aurinkoa, seassa vähän ankeampiakin hetkiä. Olen oppinut paljon ja kasvanut paljon, tehnyt töitä ja saavuttanut tavoitteita. Silti on tuntunut siltä, että jotain tässä odotellaan, että jotakin on vasta tulossa.

Ensi vuonna tiedossa on muutoksia, kenties isoimpana niistä lähtö viideksi kuukaudeksi Belgiaan vaihtoon. Olen varma, että ihmeteltävää ja koettavaa riittää, siispä silmät ja sydän auki matkaan. Ihanaa uutta vuotta!

// Happy new year! 

maanantai 29. joulukuuta 2014

Tänään mä en haluis nousta ylös ollenkaan


Loma. Mitkä ihanat neljä kirjainta, jotka minun kohdallani pitivät joulun aikaan sisällään yhdeksän (9!!!) kokonaista päivää, joiden agendalla oli vain ja ainoastaan joutenolo.

Erityisesti käytin aikaa syömiseen ja nukkumiseen. Lomalla ehti myös katsella elokuvia ja lukea kirjoja, joita ei ole syksyn aikana ennättänyt. Näin ystäviä ja sukulaisia kaikessa rauhassa ja sen sellaista.

En ole pitänyt varsinaista lomaa sitten kesän 2013, jolloin vahingossa töiden loppumisen ja opiskelun alkamisen väliin jäi viikon verran luppoaikaa. En yleensä myöskään kaipaa varsinaisesti "lomaa", sillä pidän kivojen ja kiinnostavien juttujen täyttämästä arjestani, vaikka se kiireistä onkin.

Tämä syksy on kuitenkin ollut jotenkin erityisen vauhdikas, joten lomalle tuntuu nyt olevan tosissaan tilausta. Olen ollut monessa mukana, tehnyt ja järjestänyt ties mitä, juossut ja junaillut paikasta toiseen. Reilu viikko vapaata vastuista ja velvollisuuksista, ja nyt tuntuu, että jaksaa taas paremmin.

// Holiday, what a wonderful word. Nine (9!!) days spent mostly on the countryside, doing absolutely nothing but sleeping and eating.