Yksin reissaaminen oli ihanaa sekin. Ei tarvinnut kuunnella kenenkään muun mielipidettä, kunhan kysyi vaan itseltään, mitä minä haluaisin tehdä. Ei tarvinnut kiirehtiä eikä hidastella, vaan sai edetä omaan tahtiin. Tuntui ihan eri tavalla vapaalta, kuin porukassa liikkuessa. Ei ollut tylsää eikä yksinäistä, päin vastoin.
Kiersin taidemuseoita tuntikaupalla pää pyörällä. Ei mahdu aivoihin, mitä kaikkea tajuntonta tuli nähtyä. (Omituisin teos: lattialla makaava kaunis poika, joka kääntyili hitaasti paikallaan.) Haahuilin kaupungilla, ihastelin vege-rafloja ja vintage-puoteja. Kiersin kirjakauppoja, kuvasin kanaaleja. Istuin kahviloissa, litkin soijalattea ja kirjoitin päiväkirjaan. Menin rantaan ja katselin aaltoja.
Majoituin tätini tuttujen luona, he asuvat isossa, hienossa talossa kanaalin rannalla. Etukäteen vieraiden ihmisten kotiin meneminen jännitti. Olen miettinyt, onko ystävällisyyden ja avuliaisuuden vastaanottamisen vaikeus joku suomalainen kansallispiirre vai pelkkä oma neuroosini. Pelkäsin olevani vaivaksi ja tunnelman kiusallinen, mutta sen sijaan illalla syötiin yhdessä sushia ja minut vietiin pyöräretkelle saaren ympäri, hollantilaiseen tapaan. Paikallisen arjen sekaan solahtaminen antoi kaupungista aidomman kuvan, kuin pelkkien turisti-kliseiden kiertäminen.
Paluumatkalla katselin junan ikkunasta auringonlaskun muuttumista oranssista vaaleanpunaiseen ja siitä purppuraan. Amsterdam, me näemme vielä varmasti uudelleen.
// Some places are cooler than others. Amsterdam is definitely among the coolest ones. Amazing art museums, veg food, biking around an island, vintage stores... I loved it!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti